torstai 30. toukokuuta 2013

Omituisia kokeiluita – “Ikea Gosa Slån chili”

Hmm… chiliä voi kasvattaa jos jonkinlaisessa alustassa. Mullassa, turpeessa, perliitissä, lekasorassa, kookoksessa… Kasvaa se kivivillassakin ja monissa muissa epäorgaanisissa materiaaleissa.

Nyt taitaa tulla se hulluin kasvualusta johon olen chilin tunkenut:
Ikean Gosa Slån tyyny. Jep, luit oikein, tyyny. Hintaa tyynyllä vain 0,99€.
Kasvatus ei sentään ihan tapahdu tyynyssä, mutta tyynyn täytteessä kylläkin. Ikean myymälää tuli kierreltyä pitkään, kun Vipan kanssa etsimme polyesterikuidulle jotain sopivaa ruukkua. Tai siis emme etsineet ruukkua, vaan jotain lasia, maljakkoa tms. “kippoa” josta olisi saanut pimpattua ruukun. Kvarnå lamppu oli pitkään hyvä ehdokas koska se toimitettiin osina, se ei ollut kallis ja kaiken lisäksi lasissa oli pohjassa reikä valmiina. Emme sitten löytäneet tuolle sopivaa “vesiastiaa”, joten ostokset jäivät euron tyynyyn. Lopulta tyydyin käyttämään Vipan orkidearuukkua, joka muodostui viritetystä Ikean Kanist maljakosta ja Mixtur tarjoiluastiasta.

IMG_1780-001

Purple Bhut Jolokian taimia oli hajakylvöstä johtuen riittävästi, joten lajikevalinta oli helppo. Kastelua ja taimi perään. Melkoinen viritys. Polyesterikuitu osoittautui melkoisen vettähylkiväksi ja hentoinen taimi kävi kuoleman porteilla useaan kertaan.

IMG_2544

Kuukausi kasvua ja taimi oli edelleen samankokoinen. Tässä kohtaa on sanottava, että eipä olleet olosuhteetkaan häävit. Tämä oli nimittäin pitkään todella pimeässä. Päällä ollut lasikupu auttoi taimea sentään hieman pysymään kosteassa.

 IMG_2776

Kasvihuonekausi alkoi lähestymään ja sisäkasvarin chilit kokivat uudelleen järjestelyjä. Järjestelyiden myötä “Ikeachili” pääsi valoon, ikkunalle. Kasvua ei ole edelleenkään tapahtunut. Plussaksi tässä kohtaa on pakko laskea se, että chili on vielä elossa.

 

IMG_3545

Mitäs sitten tapahtuikaan? Purple Bhut Jolokia lähti aivan varkain kasvamaan. Syytä voi vain arvailla, mutta valo ja lämpö lienevät ne suurimmat vaikuttajat. Kaksi kuukautta ei mitään ja sitten kuukaudessa hirveä kasvupyrähdys. Mielenkiintoista.

IMG_3546 IMG_3548

Miksi siis tällainen?
No miksei? Pitääkö chilinkasvattaminen olla aina tiukkapipoista touhua ja koskaan ei saisi kokeilla mitään uutta ja erikoista? En odota tältä chililtä mitään kummoistakaan lopputulosta. Kunhan kokeilen päähänpistoa. Voisin jopa väittää olevani ensimmäinen chilinkasvattaja joka kasvattaa chiliä Ikean tyynyssä. Vai tunnetko sinä jonkun? ;)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Avoimet ovet Tuorlassa

Liviassa Tuorlan maaseutuopistossa oli avoimet ovet lauantaina 25.5.2013. Avoimia ovia opistoon pidetään melko usein, vähintään kerran vuodessa. Vaikka paikka on kiven heiton päässä, ei ole paikalla koskaan tullut käytyä. Nyt kuitenkin syventynyt kiinnostus kasvihuonetekniikkaan ja ammattiviljelyyn sai minutkin paikalle. Yksin paikalla ei kuitenkaan tarvinnut tulla, koska väkeä oli sankoin joukoin paikalla.

Koko näytön kaappaus 26.5.2013 222906(kuva:Livia)

Maaseutuopisto toimii (Kaarinan) Piikkiön Tuorlassa, Tuorlan kartanon vanhassa miljöössä. Maanviljelynopetusta on täällä ollut 1800-luvulta saakka. Värioja jakaa alueen kahtia jossa itäpuolella on vanhempaa rakennuskantaa ja länsipuolella uudempaa. Osa rakennuksista näkyy 110-tielle (ent. 1-tie) osan jäädessä piiloon. Tänään suuntasimme länsipuolelle, jossa kasvihuoneetkin ovat.

Opasteet toivat mukavasti perille, mutta toki isolle kasvihuoneille osasi suunnistaa muutoinkin. Tekniikka ei lopulta niinkään yllättänyt, vaan se oli jotain sellaista jota osasin odottaa. Mielenkiintoista oli kuitenkin nähdä konkreettisesti ammattitekniikkaa ja hieman eri toimintamalleja. Tämähän on sitä tietoa jota ei vaan tunnu harrastaja löytävän.

Vaikka ensimmäisenä suunnitelmana oli vain kiertää nopeasti kasvihuoneilla, tuli lopulta paikalla vietettyä pari tuntia. Tähän ehkä suurin vaikutus oli sillä, että Vipa törmäsi paikalla sukulaiseensa, joka toimii lehtorina opistolla. Näin saimmekin yllättävästi mukaamme oppaan ja paikka avautui aivan eritavalla. Opistoalue oli erittäin mielenkiintoinen ja tänne palaamme varmasti. Paljon jäi vielä ihmeteltävää ja kysyttävää. Vastauksia saanee helpoiten jos aloittaisi opiskelun puutarhuriksi. ;D

Alla albumissa hieman kuvia tekniikasta ja vähän muustakin.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kolmen chilin maustevoi

Jostakin sain ajatuksen kokeilla maustevoin tekoa. Eipä tuollaisesta ole kokemusta ennestään, joten hieman kokeellisesti lähti toteuttamaan ajatusta. Voita lukuun ottamatta ainekset sitten löytyivätkin omasta takaa. Ensin tarkoituksena oli tehdä simppeli voi, mutta lopulta päätin kokeilla kolmea sekoitusta.

IMG_3225

1. maustevoi: Bhut Jolokia, rucolaa, kreikkalaista vihanneskrassia ja ruohosipulia
2. maustevoi: Habanero, viinisuolaheinää ja ruohosipulia
3. maustevoi: Lemon Dropit ja sitruunamelissaa

Maustevoin tekeminen on simppeliä. Voita lämmitetään hieman tai sen annetaan pehmetä huoneenlämmössä. Silputaan mausteet pieneksi ja tarvittaessa rikotaan niiden rakenne morttelissa. Mausteet sekoitetaan voihin. Sekoituksen voi tehdä käsissä tai vaikkapa sitten morttelissa. Sekoitettu voi laitetaan kelmuun ja pyöräytetään se pötköksi. Vaihtoehtoisesti voin voi laittaa kippoonkin. Lopuksi voi laitetaan kylmään. Rullasta on helppo leikata nappeja lihan päälle, mutta rasiakin ajaa asian, jos voita haluaa käyttää vaikkapa leivän päälle.

 IMG_3228

IMG_3232

Lopputulos oli ihan kiva, vaikka tulisuuden suhteen jättikin toivomisen varaa. Rasvahan leikkaa tulisuutta, joten useamman chilin käyttö on enemmän kuin suotavaa. ;)

 

Päivittelyt ovat jääneet hieman kiireiden takia vähemmälle, mutta Chilitunarin Facebook sivuilta löytää uusia kuvia. Samasta paikasta löydät myös meikäläisen viimeisimmät kuulumiset.

torstai 16. toukokuuta 2013

Omituisia kokeiluita – “Kanankakkachili”

Tälläkin kaudella on menossa kokeiluita viime kauden tapaan. Osalta odotan paljon, osalta en juuri mitään.

Chili, paprikan tavoin suositellaan kasvatettavan kaliumpainotteisella lannoituksella. Kekkilän suositukset typpi:kali-suhteesta paprikalle liikkuvat 1:1,2 ja 1:1,35 välillä. Alkukauden jopa lannoittelin chilejäni voimakkaasti vegetatiiviseen kasvuun ohjaavalla 1:1 typpi:kali-suhteella.

Kanankakka on yksikomponenttinen lannoite, joten sen typpi ja kalium suhteita ei voi säätää. Kanankakaksi valikoitui Biolanin Luonnonlannoite (Kanankakka + Merilevä). Luonnonlannoitteen typpi:kali-suhde on 1:0,5, eli typpipainotteinen. Lannoite on monille tuttu se perinteinen joskin boostattu merilevällä. Biolanin uutuuksista löytyy HeVi-lannos, joka on typen ja kaliumin suhteen tasapainossa, mutta tuotetta on saatavilla vain pienissä pakkauksissa. Toki Biolanin valikoimista olisi löytynyt oikeampiakin ja sopivimpiakin, mutta tällä mentiin nyt kun säkkikin oli valmiina.

20.2 istutin pienen Purple Bhut Jolokian taimen Parocin COS5 kivivillaan. Itse rakennuskivivillan käyttö oli jo pieni kokeilu, mutta siitä omassa artikkelissaan lisää myöhemmin. Kivivilla inaktiivisena kasvualustana tarjoaa mielenkiintoisen lähtökohdan kokeilulleni, jossa on tarkoitus kokeilla chilin kasvua vain ja puhtaasti kanankakalla lannoitettuna. Kivivillan keskiöreiän täytin turpeella jossa taimi oli itänyt. Tämän jälkeen aloitin lannoitukset kanankakalla.

Joillakin herää nyt kysymys, miten kiinteä lannos sopii vesiviljelyalustaan? Vastaus on simppeli. Kanankakkamurske liotetaan veteen. Annostus oli alkuun 4g/litra. Käytössäni on pieni juomapullo johon otan lämmintä vettä. Lämmin vesi edesauttaa lannoitteen sulamista. Juomapulloa on myös helppo hölskyttää liukenemisen edistämiseksi. Nättiähän tuosta ei tule, koska liukeneminen ei ole täydellistä. Mutta tällaisella tavalla olen tankannut kivivillaa tasaisin välein. Monien yllätykseksi hajuhaitat ovat erittäin pienet. Ne rajoittuivat ainoastaan kaatohetkeen. Hajua ei ole esiintynyt muulloin, vaikka aukinaisessa purkissa olisi ollut tätä nestettä avoimenaan.

Purple Bhut Jolokian kasvu on ollut hieman hidasta, mutta nyttemmin kasvu on ottanut spurttia. Tähän saattaa vaikuttaa sekin, että ole lannoitteen määrän nostanut 7g:aan litrassa. Pienempänä taimea saattoi rassata hieman pimeät paikat joihin tuo ajautui muiden tieltä monessakin välissä.

IMG_1100[6]
IMG_1843[4]
IMG_2951

Nyt PBJ on saanut sen verran kokoa, että se on siirrettävä parempiin oloihin. Miettisin pitkään millä tavalla jatkaisin tätä kokeellista kasvatusta. Lopulta päädyin altakasteluruukkuun, jossa edetään edelleen inaktiivisilla kasvatusalustoilla.

 

Leikkasin COS5 levystä palan ja ohensin sitä mieleisekseni. Tarkoituksena oli saada kaikki kivivillat piiloon, jolloin vesitilan päälle tuleva kivivillalevy ei voinut olla kovin paksu. Pyöreän muodon sai helposti leikattua purkin omalla pohjaritilällä. Jotta kokonaisuus on joskus helpompi nostaa pois kipon sisältä, pienensin kivivillaa hieman muovilevyä pienemmäksi.

IMG_2958
IMG_2960
IMG_2961

 

Vesisäiliöön menevä “sydän” täytettiin perliitillä. Perliitti on inaktiivinen ja sillä on myös hyvä kapilaarinen vedennosto kyky. Ajatuksena oli, että perliitti nostaa ravinteikasta vettä sen päällä olevaan kivivillalevyyn. Ennen kuin kivivillan voi asettaa pohjaan, se piti käsitellä tähän tarkoitukseen sopivaksi. Käsittelystä lisää tulevassa kivivilla artikkelissa.

IMG_2992
IMG_2996

 

Loppu häämöttää. Kivivillalevyn päälle tulikin sitten jo suoraan taimi kivivillapaakkuineen. Puristelin paakkua hieman rikki, jotta juuristo pääsisi nopeammin kiinni alapuolella olevaan kivivillalevyyn. Koska paakun ja purkin seinämien väliin jäi melkoisesti tyhjää, täytin tämän tilan lekasoralla.

IMG_2999
IMG_3002

 

Lopuksi viimeistelin ruukun valkoisella kivimurskeella. Tästä operaatiosta on nyt kulunut viikko. Kasvi voi erittäin hyvin. Kapilaarisuus toimii, koska minkäänlaista nuukahtamista ei ole ollut. Vesisäiliöstä on hävinnyt 2cm ravinnevettä. Seuraavaksi odotellaan kukkasia, sillä eilen havaitsin jo nuppuja.

IMG_3003

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kangasruukkuja

Kangasruukku on aivan uusi tulokas tässä puutarhassa. Ensimmäinen ruukku tuli taannoin Pavunvarresta. Kaupallinen Smart Pot oli sen verran suuri (15l) ettei sitä voinut ottaa käyttöön pienten taimien kanssa. Ruukku oli näkyvillä muiden tarvikkeiden ohella ja lopulta Vipa sai idean ommella omia ruukkuja.

Ensimmäinen ruukku valmistui huhtikuun alussa. Materiaalina oli pehmeä farkkukangas. Purple Bhut Jolokia setti ei ollut ruukunvaihdosta moksiskaan. Vaihtuihan ruukku paljon kosteammaksi aikaisempaan verkkolankakokeiluun verrattuna.

IMG_2238 IMG_2255

Koska tuo farkkuruukku tuli ikkunalaudalle, en tohtinut jättää sitä ilman alustassia. Kastelu oli tänä aikana varovaista eikä vettä kertaakaan tullut liikaa. Mullan ja turpeen sekoitus oli melko kuivaa tästä vähäisestä kastelusta johtuen.

 

Kuukausi takana. Ruukkuja on ommeltu tällä välin lisää muista materiaaleista ja nyt alkoi vaikuttaa siltä, että oli ensimmäisen juuristotutkimuksen aika. Ruukku sinälläänkin myös vaikutti hieman pieneksi jääneeltä. En kuitenkaan ollut vaihtamassa purkkia, mutta päätin jättää nyt sen aikaisemmin tarpeelliseksi kokemani tassin pois. Alta paljastuikin yllätys.IMG_3034
IMG_3035

Juuret olivat tehokkaasti lävistäneet ruukun pohjan etsiessään kosteutta. Toki tuolla tassin ja kankaan välissä sitä kosteutta on varmasti ollutkin. Tämä ei sinällään haitannut, mutta sitten huomasin kankaan olevan hieman rikki. Lopulta koko pohja osoittautui täysin hataraksi ja se levisi käteen täysin. Kangas oli mennyt tähän kuntoon kuukaudessa. Oliko syynä vanha kangas, lannoitevesi vai jokin yhteisvaikutus, en osaa sanoa. Kangas oli siis sopimatonta ja se vaikutti olevan kyljestäkin paikoitellen kevyesti homeessa. Tein tilauksen Vipalle ja pian sainkin uuden ruukun tilalle. Nyt maanrakennuskankaasta.

Ennen uudelleen istuttamista varisutin multia pois juuristosta ja kas kummaa. Siellä oli hyvin erinäköinen juuristo vastassa. Se muistutti Air-Potin videossa näkemääni juuristoa, joka oli tehokkaasti haarautunut. Pitää muistaa, että tässä on neljä chiliä samassa, mutta juuristo ei näyttänyt tältä neljä kuukautta sitten. Kangasruukku tuntuu toimivalta!

IMG_3041
IMG_3049

 

Maanrakennuskangas vaikuttaa siis materiaalina paljon paremmalta ja juurien tunkeutuminen sen läpi tuntuu epätodennäköiseltä. Tai siis tuntui…


Ebb & flow käyttöönotossa, hydrosäkeissä ei juurikaan kahdessa viikossa ehtinyt tapahtua mitään. Olihan niitä uusia juuria, mutta vähän ja nekin olivat kasvaneet väärin, mielestäni. Hydrosäkkeihinhän laitettiin kookosta ja nuo kookospussukat laitettiin lekasoraan. Kastelin melko varovaisesti pusseja, koska kookos vaikutti melko kostealta. Nyt kun pussit sitten kaivettiin lekasorasta, oli juuria ilmestynyt näkösälle. Ei kuitenkaan sieltä tekemästäni juurireiästä, vaan kankaasta läpi. Niin, tämäkään kangas ei estä juuria, jos vaan vastassa on kosteaa. Mietinnän paikka.

IMG_3052

 

Tutustutaanpa tässä välissä siihen kaupalliseen versioon. Smart Potteja on jos jonkin kokoista. Pavunvarren pienin Smart Pot on 15l, joka on ihanteellisen kokoinen hieman kokoa saaneelle chilille. Ruukun hinta vaikuttaa hieman suolaiselta, joka on suunnilleen tuplaten kalliimpi samankokoiseen muoviseen ruukkuun verrattuna. Hintaa puolustanee Smart Potin ikä ja kestävyys. Kangasruukku kestää kolhuja, eikä sen pitäisi hapertua samalla tavalla kuin muovisen ruukun. Ja vaikuttaahan se patentin arvoiselta keksinnöltä. Tokihan näitä voi itse yrittää ommella, mutta kangas ei ole halpaa ja sen lisäksi tarvitaan ompelukone joka tekee kestävää tikkiä.

IMG_3007 IMG_3011
IMG_3018 IMG_3008 IMG_3009

Smart Potin kangas on melko samanlaista kuin käyttämäni maanrakennuskangas. Se on toki mustaa ja siten imee lämpöä aivan eri tavalla kuin valkoinen. Molemmista kankaista näkee valon läpi, vaikka molemmat ovat suhteellisen paksuja. Eroa kuitenkin löytyy. Itse harmittelin juurien läpäisyä maanrakennuskankaalla. Tätä ei välttämättä tapahdu Smart Potilla. Sen pohja on kyllä samanlaista kangasta kuin kyljetkin, mutta se on jotenkin kuumennettu tms. Siitä ei näe läpi, vaikka paksuus tuntuu samalta. Se on kuitenkin astetta kovempi ja jäykempi. Tämä voi olla se ratkaiseva ero itse tehtyyn ruukkuun verrattuna. Aika näyttää miten juuret käyttäytyvät tämän pohjan kanssa.

IMG_3012 IMG_3015
IMG_3029
Bhut Jolokia pääsi Smart Pottiin kasvamaan

 

Jos kangasruukut toimivat oletetusti, epäilen siirtyväni niihin suurimmaksi osaksi. Tällä kaudella aloitellaan testejä Vipan ompelemilla ja katsotaan miten ne toimivat.

IMG_3021
IMG_3101

perjantai 10. toukokuuta 2013

Nyt taisteluun lehtokotiloita vastaan

Lehtokotilot ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet Turun seudulla ja niitä alkaa löytymään lähes joka paikasta. Vielä pari kesää taaksepäin, en muista nähneeni niitä lainkaan puutarhassa. Salaattia söivät tuolloin tavalliset pienet etanat ja vain pieniä määriä.IMG_2979

Viime kesänä tilanne muuttui täälläkin. Menin kerran yön pimeydessä hakemaan pellolta muutamaa salaatinlehteä ja tuolloin tilanteen vakavuus iski silmille. Salaatit olivat käytännössä täynnä lehtokotiloita. Päivisin ne pysyttelevät hieman piilossa, mutta tuolloin yöllä taskulampun valokeilaan osuttuaan ne jäivät kiinni verekseltään. Tuona loppukesän päivinä kotiloita ilmaantuikin sitten näkösälle sen kummemmin etsimättäkin. Ne käyttäytyivät ja näyttäytyivät rohkeasti ja röyhkeästi. Niille tuntui olevan aivan sama jäävätkö kiinni rysän päältä vai eivät. Tuolloin tuli selväksi, että ongelma oli täällä ja ensi kaudella näille on tehtävä jotain.

IMG_2985

Lehtokotiloita vastaan voi taistella periaatteessa vain muutamalla tavalla. Etanamyrkyt, kuivuus ja poiminta. Kotiloita voi pyytää käsin tai ansalla, joista “kalja-ansa” on tunnetuin. Myrkyt ovat oma lukunsa, mutta ne ovat melko kalliita. Alueita rajaamalla ja poistamalla kotiloille suotuisia paikkoja voi myös yrittää pitää ei toivotut kotilot poissa. Ei vihreää, ei kotiloita. Toki vihreyden poistaminen on ankeaa.

Kotiloita vastaan kannattaa hyökätä nyt kun kanta on talven jälkeen melko pieni. Sateen tai aamukasteen jälkeen on paras hetki lähteä etsimään ja keräämään kotiloita. Myös yöllä kosteuden tullessa kasvuston päälle, on loistava aika lähteä taskulampun kanssa kiertelemään puutarhaa. Me valitsimme tänään ajankohdaksi sateen jälkeisen kosteuden.

Kotiloita löytyi vaivattomasti pitkin puutarhaa. Siellä missä oli kosteaa, oli myös kotiloita. Kukkapenkkejä, muovin alusia, katemateriaalia, nurmikkoa, näitä käytiin läpi. Varsinaiseksi hautomoksi paljastui sypressipensaiden aluset. Noiden pensaiden juurilla oli runsaasti katemateriaalia, joiden seasta löytyi suunnattomasti kotiloita. Mitä enemmän katetta pöyhi ja käänteli, sen enemmän kotiloitakin löytyi. Yllättävää oli, että kotiloita löytyi jopa hieman yli 1,5 metrin korkeudelta kuivilta sypressin oksilta. Niitä on kaikkialla, jopa siellä jossa et kuvittelisi niiden olevan.

IMG_2968

IMG_2962

IMG_2978

IMG_2976

IMG_2980

Kerätyt kotilot kannattaa tuhota. Ne eivät kuulu suomalaiseen luontoon ja niitä on riittävästi vaikka tuhoaisit ne tontiltasi. Peli on hävitty, mutta aina kannattaa yrittää pitää kantaa alhaalla ainakin hetkittäin. Kun niitä on, niitä on aina. Kerätyt kotilot voi sulkea pussiin ja hävittää kotitalousjätteen mukana tai sitten keittää ja palauttaa ne sen jälkeen vaikka maakuoppaan tai kompostiin. Jos olet etanoiden ystävä, voit myös syödä nämä pikku vihulaiset. Gordon Ramsay antaa hyvät ohjeet miten saat valmistettua pihakotilot syötäväksi. Me keitimme kotilot ja hautasimme ne maahan. Säännöllinen kiertäminen ja kotiloiden noukkiminen auttaa pitämään kannan paikallisesti hetken alhaalla ja toivottavasti kasvit rei’ittöminä.

IMG_2984

IMG_2991

maanantai 6. toukokuuta 2013

Viimeinen taimien siirtopäivä

Vanhat, uudet, tomaatit ja loput. Sisällä on. Kaikki chilit on nyt pääpiirteittäin kasvihuoneessa. Gemini Hydro ja Aeros Bubbler Carolina Reapereineen , muutama Ramiro NFT:ssä ja pari erikoista viritystä jäi vielä kantamatta kasvihuoneeseen.

Tälläistä siirtyi tänään. Osa sellaisia, joista ei taatusti tule mitään koko kesänä. Syynä valon puute ja harsosääsket.

IMG_2898
IMG_2902
IMG_2904
IMG_2905
IMG_2907
IMG_2911
IMG_2913
IMG_2915
IMG_2916
IMG_2918
IMG_2922
IMG_2924
IMG_2926
IMG_2927
IMG_2929
IMG_2932
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...