torstai 24. joulukuuta 2015

Julkaisu tökkii, joulunakin

Windows Live Writer ja Bloggerin yhteiselo tuntuu katkeilevan tämän tästä. Kuvio on entuudestaan tuttu ja kumpikin osapuoli syyttää toimimattomuudesta toista.

Live Writer on erinomainen ja kenties parhain blogin julkaisuohjelma, jolle ei vertaista tunnu löytyvän. Live Writerin versio on jäänyt vuoden 2011 versioon, joka osaltaan kertoo sen melko todennäköisestä kuolemisesta näiden yhteysongelmien tuoksinnassa. Pallo tästä on Googlella ja toivonmukaan se ei kuvittele kaikkien Bloggerin käyttäjien käyttävän Bloggerin kökköä julkaisutyökalua. 




Menin juuri tyhjentämään tietokoneenikin, joten blogin teema ja asetukset hävisivät. Uudelleen asennetun Live Writerin versio taas haluaa hakea kaikki blogiin liittyvän blogista ja tarjoaa ensin kirjautumista blogiin. Ja sehän ei nyt vain onnistu jostain syystä. Tiedustelin asiaa myös Chinkasvatusta blogin Juhalta ja tilanne on todellakin tälläinen, WLW ei saa yhteyttä bloggeriin. Oma julkaisutoiminta tietysti kärsii moisesta toimimattomuudesta, kun ohjelmaa ei saa edes auki.

"Tällä hetkellä" työstän artikkelia rocotoista ja sen on tarkoitus olla syväluotaavampi. Nykyisen kirjoituksen pohja on tehty Live Writerilla ja on mielenkiintoista nähdä saanko sen jotenkin auki jos koko ohjelma ei suotu enää aukeamaan. Artikkelissa pyrin avaamaan rocotoiden viljelyä Etelä-Amerikassa ja millaisissa oloissa niitä siellä esiintyy. Viimehetken huipentumana pidän haastattelua jonka sain tehtyä kiertoteitse italialaiselle kasvitieteilijälle, joka toimii Ecuadorissa. Tähän mennessä olen saanut raavittua paljon tekstiä kasaan ja erinomaisen kartan tiedonmurusten pohjalta. 











Ja sitten sananen tämän hetken näkymistä ensikauden startista.
Kylvöt on tarkoitus aloittaa täällä vasta 1.1.2016. Yritän edelleenkin pitää kiinni paprikalinjasta ja pyrin kylvämään vain 2-3 lajiketta. Puskia tulee tietysti enemmän kuin yksi tai kaksi. Kauden tavoitteena on saada kasvihuonetta automatisoitua ja sitä myöden vapauttaa aikaa itselle myös johonkin muuhun. Suunnitelmia on paljon tehty, mutta paljon on vielä kesken.


Ongelmista huolimatta...
Oikeen hyvää joulua ja satoisaa tuleevaa uutta vuotta kaikille lukijoille!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

20 vuotta takana chilinkasvatusta

Paljon on siis aikaa kulunut tämän harrastuksen kanssa. Aivan tarkkaa tietoa ei ole vuodesta jolloin chiliä on ollut kasvamassa ensimmäisen kerran. Vuosi on muisteluiden mukaan ollut 1995, mutta saattaapa se olla ollut myös vuotta - paria aikaisempikin.

IMG_4083

Spansk peppar - ‘Cayenne Long Slim’, kuvassa oikealla. Siitä se kaikki lähti. Kaupan siemenhyllystä se on joskus kaapattu mukaan. En muista tarkalleen miksi, mutta jotain erilaisuuden viehätystä siinä oli. Tuolloin elettiin 90-luvun puoliväliä. En tiedä oliko tuolloin juuri tarkoitus ostaa chiliä vaiko vain erilaista paprikaa. Yllä oleva kuva on otettu n. 10 vuotta myöhemmin ja tuolloin valikoima oli jo hieman kasvanut. Toisena lajikkeena vuosia tuon ensimmäisen jälkeen tuli Chilipaprika - ‘Early Jalapeno’. Lajike valikoima oli vuosia erittäin karu. Myöhemmin kokeiluissa oli Torito F1 ja Anaheim. Anaheim saattoi olla jopa Early Jalapenoa ennenkin, näistä kun ei ole muistiinpanoja tehtynä. Vuodet vierivät toinen toisensa perään ja Cayenne oli ja pysyi.
 

IM000055                              2002

IM000056












2002
Tässä on todennäköisesti ensimmäiset chilikuvani. Kyseessä on ylläkin mainittu Cayenne Long Slim. Puska on tässä kaksivuotias ja edustaa eräänlaista uusheräämistäni chiliharrastukseen. Kuvat on otettu huhtikuun lopulla 2002. Alkujaan kuvan puska on kasvanut maassa ja siirretty maasta vasta kauden päätteeksi ruukkuun. Ruukussa se kestikin kaksi kautta, jonka jälkeen kuoli talvetuksen näivettämänä.
IM000782          2002
IM002068














2003
Mitäpä erikoista tuossa ylemmän kuvien puskassa on? No. Kyseinen Cayenne oli ensimmäinen iso chilini ja ensimmäinen jota tuli jostain syystä talvetettua. Se oli myös ensimmäinen chili ruukussa. Satoa se tuotti hyvin, vaikka sitä ei kertaakaan lannoitettu. Kyllä, luit aivan oikein. Ei kertaakaan lannoitettu. Lannoittamisen puute juontaa juurensa paikalliseen puutarhaliikkeeseen, jossa ihmeteltiin chilin pitkää ikää ja sanottiin mullan ravinteiden riittävän varsin hyvin. Näin jälkeenpäin tuo on tyhmintä mitä olen kuullut ja vielä käsittämättömämpää on se miten uskoin siihen. Tuo menköön nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. En tuolloin ymmärtänyt puutarhanhoidosta mitään, eikä aiheestakaan tullut juurikaan etsittyä tietoa.


IMG_4318
IM002341














2003
Chilinkasvatus oli pitkään vain oheiskasvatusta. Siemenet itivät jos itivät. Keinovaloa ei itäneille tai saatikka taimillekaan tarjottu. Ne saivat pärjätä auringon valolla jota oli jonkin verran aina tarjolla kevättalvesta lähtien. Satoa tuli muutaman lajikkeen voimin, jos tuli. Yleensä sato oli myös mitä oli ja usein sitä ei tullutkaan. Kasvit eivät saaneet huomiota ja saivat kasvaa kasvihuoneen mullassa vuosi toisensa perään. Tomaatit näyttelivät edelleenkin pääosaa.


IM002682


















2004
IM002683
IM003435


















2005
IM003434

IM0035202005
Kun sato chileistä kiinnosti, mutta sitä ei tullut, oli tehtävä jotain. 2004 alkoi chiliharrastus jälleen uudella asenteella. Kun chilit tuottivat vain muutaman hedelmän, oli sitten lisättävä kasvien määrää. Samalla kasvit saivat tilaa ja vielä huoneen aurinkoisemmalta puolelta. 2005 kasvihuoneesta taisikin irrota silloisella mittapuulla aivan mielettömän suuri sato. Tämä antoi ensimmäisiä varsinaisia toivonpilkahduksia tähän touhuun.


 854d5966-5150-46bc-95e3-2d1d2b5a0466                             2011
26763ec7-f3cb-480e-9211-a442aef5f7b4














2011
Muutamien rauhallisten vuosien jälkeen vuonna 2009 yritin saada jälleen heräteltyä chili-innostustani. Kuitenkin kausi 2011 on vasta aivan omaa laatuaan. 2010 syksystä aloin selailemaan nettiä tosissani ja tajusin chilien olevan myös jotain ihan muutakin kuin pitkiä punaisia annuumeita. Tilasin mielestäni eBaylta aivan fantastisen setin siemeniä, jotka päätyivät multiin kaudelle 2011. Tuolloin idätykseen ja taimeksi päätyi ennätyksellinen 14 eri lajiketta. Mielenkiintoisimpana ei annuumina noista voisi mainita Scotch Bonnet, Bhut Jolokia, Bhut Jolokia Lila, Rocoto Orange ja Habanero brown.  



IMG_002488 IMG_002214

Kausi 2011 oli ensimmäinen lajikekirjon kausi. Vaikka 14 lajikkeen listalta saattoi odottaa paljon, se oli kuitenkin pettymys. Kausi tarjosi satoa vain muutamia kymmeniä grammoja. Tässä vaiheessa osasin hakea netistä hienoja menestystarinoita mielenräjäyttävien kuvien kera. Tajusin jonkin olevan pahasti pielessä. Tämä laukaisi kehityskierteen jossa vieläkin ollaan.

Kausi 2011 kuitenkin tarjosi kuitenkin jotain uutta, vaikka olikin käytännössä sadoton. Kipinää antoi Bhut Jolokia, joka kauniine muotoineen ja suurine lehtineen oli jotain aivan uutta. Samaa tarjosi Rocoto Orange, joka oli vaivihkaa kasvanut tomaattien takana suureksi kasviksi. Kyseinen kausi jäikin viimeiseksi maakasvatuskaudeksi ja siirryin tulevina kausina ruukkukasvatukseen. Moni muukin asia on muuttunut  tämän jälkeen. Vuodesta 2012 touhuja onkin voinut seurata täältä blogin puolelta.

Chilitunarin neuvot sadon parantamiseen

- Aloita kausi ajoissa
Kun kauden kylvöt aloittaa marraskuun lopussa tai joulukuun alussa, ehtivät taimet kasvaa hyvän kokoisiksi ennen kasvihuonekauden alkua. Valaistus auttaa taimia kasvamaan ja vahvistumaan. Valoa ei oikeastaan voi koskaan olla liikaa. Jos et käytä lisävaloa, aloita kausi vasta myöhemmin, jolloin itäneet taimet voi siirtää valoisalle ikkunalaudalle kevätaurinkoon. Ikkunanlauta ei kuitenkaan saa olla vetoisa. Lämpö auttaa ja nopeuttaa itämistä.

- Käytä kunnollista kasvualustaa
 
Jo taimista lähtien kannattaa käyttää kunnollista kasvualustaa. Hyvä kasvualusta on ilmavaa ja pitää juuriston sopivan kosteana. Pelkkä turve tai kookos on tähän hyvää. Näiden tulee kuitenkin olla peruslannoitettua ja kalkittua (pH-säätö). Multa tai turvemulta ei hengitä samoin, pakkaantuu ja pysyy herkästi liian vetisenä.

- Lannoita
Kaikenlainen lannoittaminen on parempi kuin ei ollenkaan. Lannoitus kannattaa aloittaa jo taimilla. Lannoitusvahvuuksia voi nostaa kasvin kasvaessa. Jos lannoittaminen ei ole tuttua, kysy neuvoa sopivasta lannoitteesta myyjältäsi ja tutki etiketin ohjeita annostuksesta. Monipuolinen lannoitus pitää puutostilat loitolla. Suuri sato ei synny tyhjästä, vaan vaatii runsasta ja aktiivista lannoittamista. Tarkkaile kasvia ja pyri lannoittamaan joka kastelulla edes vähän.

- Pidä olosuhteet suotuisina
Kasvit pitävät lämpimästä, mutta ääripäät on aika liikaa. Vältä siis kuumaa ja kylmää. Sama pätee kasteluveteen. Ilmankosteutta on syytä myös tarkkailla. Vältä myös tässä ääripäitä.

- Tarkkaile tuholaisia
Niiltä ei oikeastaan voi välttyä. Tarkkaile kasvustoa säännöllisesti. Oirehtivaan kasviin kannattaa kiinnittää enemmän huomiota. Ajoissa aloitettu torjunta tuottaa paremmin tulosta.

- Talveta harkiten
Talvettaminen on haasteellisempaa kuin itse kasvattaminen. Jos käytössä ei ole keinovaloja, pyri laittamaan kasvit valoisimpaan paikkaan. Talveta viileässä. Kastele mahdollisimman vähän ja lannoita vain kevyesti todettuun tarpeeseen. Keinovalo helpottaa monin kerroin talvetusta. Valon määrästä riippuen kasvi voi jopa kasvaa. Älä talveta kasveja turhaan. Säästä vain tärkeimmät ja erikoisemmat.

- Tutki, seuraa, kysy
Jos hommat eivät luonnista. Tutki mitä muut tekevät ja ennen kaikkea miten sen tekevät. Kysy, vertaa ja kyseenalaista. Mieti eroja. Jokainen kasvupaikka on yksilöllinen ja toisella toimiva tapa, tekniikka, eivät välttämättä toimi itselläsi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...