lauantai 26. elokuuta 2017

Karsintaa ja siivousta

Kasvihuoneessa on kärsitty jonkin verran syksyn mukanaan tuomista ongelmista. Nyt kun ilmojen luvataan ainakin hetkellisesti viilenevän, oli hyvä hetki karsia kasvustoa ja siivota paikkoja.

Ensimmäiseksi kasvihuoneesta sai luvan lähteä ananaskirsikat. Niitä riivasi nokihome ja kirvat. Olen saanut kumpiakin aisoihin, mutta työ tuntuu kuitenkin toivottomalta. Ananaskirsikan sato ei missään nimessä ollut vielä kypsää, mutta ne näyttävät kypsyvän myös poimittuna sisällä. Ananaskirsikoiden kanssa on ollut paljon ongelmia ja ne näyttävät kulminoituvan kohdallani alkuun ja loppuun. Ainakin ne tuntuvat olevan kirvamagneetteja. Olen toki tehnyt erilaisia torjuntaruiskutuksia, mutta ruiskutukset eivät tavoita kaikkia kirvoja, joten ruiskutuksista ei ole varsinaista hyötyä.

IMG_20170826_092011
Ananaskirsikan piilommassa olleiden lehtien alta löytyi vielä kirvoja.
IMG_20170826_112650
Ananaskirsikat kypsyvät vielä poiminnan jälkeenkin.
 

Saastuneiden ananaskirsikoiden jälkeen sai luvan lähteä amppelikurkut ja viidakkokurkku. Amppelikurkut olivat jo melkoisen heikossa kunnossa, mutta niillä oli takana erittäin satorikas kausi. Niiden mukana lähti lähes puolivarkain viidakkokurkku, joka oli lassonnut itsensä yläilmoihin. Sen sato oli suhteellisen vaatimaton. Kasvina kuitenkin jännä ja sopii erinomaisesti koristamaan mm. lämmintä terassia tai valoisaa verantaa.

IMG_20170826_095503
Amppelikurkkujen kasvuston poisto vapautti valon taivaalta.
IMG_20170826_094112
Viidakkokurkku on salakavala kiipeilijä.
IMG_20170826_094809
Viidakkokurkun pääjuuri on paksu. Se muuten maistuu raa’alta perunalta.

Kun heikossa kunnossa olleet kasvi saatiin raivattua, oli vuorossa chilit. Niiden raivaus aloitettiin kasveista joissa ei ollut hedelmää. Jossakin mielessä on sääli heittää isoja ja rotevia puskia kompostiin, mutta syksyn myötä realiteetit on tunnustettava ja hyväksyttävä se tosiasia ettei kauden loppuun ole enää pitkää aikaa. Sadottomien kasvien jälkeen vuorossa oli lehdistön ja sadottomien oksien karsintaa.

IMG_20170826_095456
Manzano red rocoto. Tämä kasvi oli huippukunnossa, mutta satoa ei enää ollut. Komposti kutsui.

Tästä alkaakin sitten hiljalleen kauden päätökseen valmistautuminen. Kasvihuoneessa oli tänään koko päivän lämpö päällä, jolla kuivattiin kasvustoa, ilmaa, kuin myös maalattiaa. Iltaan mennessä kasvihuoneessa olikin jo ihan eri fiilis. Nyt toki täytyy pitää silmällä vihannespunkkeja jotka pitävät kuivasta ilmasta. Ensi kaudeksi ei ole suunnitteilla suuria parannuksia, joten kauden lopettamiseen ei ole entisten vuosien tapaan kiirettä. Katsotaan miten kasvit pärjäilevät ja kuinka suotuisa syksy ja alku talvi on.

IMG_20170826_183328[1]
IMG_20170826_183501[1]
IMG_20170826_183542

4 kommenttia:

  1. Ananaskirsikka onkin melkoinen kirvamagneetti. Sen kasvattamisesta luovuin, joitakin siementaimia vielä nousee, mutta napsin ne pois. Samettikukkaa olen kasvariin laittanut aika paljon, vallankin sitruunantuoksuista kääpiösamettikukkaa paprikoiden kaveriksi niin myrkyttämisen tarve on huomattavasti vähentynyt. Komea lämpölaitos kasvarissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ananaskirsikka tuntuu kyllä hieman haasteelliselta. Ensin sen taimettumisen kanssa oli tuskaa ja lopulta kun ne lähtivät kasvuun piiitkän juromisen jälkeen, ne vaikuttivat kärsivän jostain ravinnevajeesta. Satokin tuntuu tippuvan jo raakana. En ehkä enää kasvata... tai paremmin tuo sopisi pellon puolelle.

      Samettikukkia on testattu toisessa kasvihuoneessa, mutta en osaa sanoa oliko niistä jotain etua. Pitänee ottaa asia taas tarkastelun alle.

      Poista
  2. Olisikoan tuo viidakkokurkun mukula talvetettavissa? Oletko kokeillut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, viidakkokurkku kasvoi vasta ensimmäistä kautta. Hetken googlailun jälkeen kyllä löysin jutun, että sen mukulan voi talvettaa ensivuotta varten. Pitääkin yrittää vielä kaivella mukulia takaisin. Kiitos hyvästä kysymyksestä! :)

      https://www.google.fi/search?q=cucamelon+overwintering&source=lnms&sa=X&ved=0ahUKEwiVnM2Pp_zVAhUFD5oKHZE0BnwQ_AUICSgA&biw=1600&bih=1110&dpr=1

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...