tiistai 29. elokuuta 2017

Kylvä karhunlaukka nyt!

Harvoin tulee ajatelleeksi, että syksykin voi olla hyvää aikaa kylvöksille. Laukat vaativat pääsääntöisesti kylmäkäsittelyn ja tästä syystä ne voi olla hyvä kylvää jo syksyllä tulevaa kevättä silmällä pitäen.

IMG_20170823_191900

Karhunlaukka on eteläisessä Suomessa luonnonvaraisesti esiintyvä sipulikasvi. Sitä esiintyy Ahvenanmaalla suhteellisen yleisesti, mutta siellä se on rauhoitettu. Karhunlaukan löytää keväällä helpoiten sen kukinnan aikaan touko-kesäkuussa. Sitä voi löytää lehdoista, lehtoniityistä ja purolaaksoista. Karhunlaukka vaatii mehevän ja multaisan maan.

IMG_20170823_192119

Oma kokemus karhunlaukasta liittyy vain kylvöihin. Karhunlaukkaa voi kylmää myös keväällä, mutta tällöin se vaatii erillisen kylmäkäsittelyn. Vaikka karhunlaukka pitäisi olla helppo ja varma itämään, en saanut sitä idätettyä ohjeiden ja muutaman muun konstien siivittämänä. Nyt kevään kylvörumbaa yritetään hieman pienentää ja helpottaa laittamalla karhunlaukat itämään jo syksyllä. Yrttipenkissä ne saavat luonnollisen kylmäkäsittelyn.

IMG_20170823_191915

IMG_20170823_192016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...