sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Rocotot ulkona

Kalenterin lehti käännähti lokakuun puolelle ja osa rocotoista pääsi kasvihuoneen lämpöön. Rocotoista suurin on edelleen ulkosalla ja pian se onkin siirrettävä sisätiloihin.


Ikea NFT:ssä oleva rocoto olikin ainoa rocoto joka suostui tekemään runsaasti satoa. Sen oksat vääristelevät painavan sadon määrästä. Ja mikä erikoista, rocoto kukkii vielä innokkaasti. Vaikka kukintaa on ollut pitkin kesää, ei kukista muodostunut mitään vielä kasvihuoneen puolella. Vasta ulossiirron jälkeen kukat alkoivat pölyyntyä ja pysymään kiinni, vaikka kasvihuoneessakin oli pölyttäjiä ja kukkia pölytettiin manuaalisesti.

Satoa on alkanut kertyä mukavasti, mutta sadontuotto räjähti käytännössä käsiin, kun lisäsin lannokeohjelmaani neljännen komponentin, jolla nostin fosforin ja kaliumin määrää. Nyt ohjelma on sisältänyt ravinteita seuraavan mukaan N208-P180-K580-Ca95-Mg21-S30mg/l. Typpi-kalium suhde on 1:2,79 ja teoreettinen EC 3,6. Johtavuus tosin jää alle arvioidun.

Muut rocotot ulkona ovatkin sitten pärjäilleen paljon heikommin. Syynsä tähän on erittäin huono kohtelu. Aivan ensimmäiseksi ulos päätyivät ns. varataimet tai sellaiset jotka eivät oikein mahtuneet kasvihuoneeseen ja rankkaantuivat ensimmäisenä ulos huonon menestyksen takia.

Osa rocotoista oli pienissä amppeleissa ja ne kuivuvat uskomattoman nopeasti. Kun kasvu on vielä yksipuoleista, on amppeli tuossa tuokiossa kenossa. Kenottavan amppelin kastelu on vaikeaa. Yksikin kasvihuoneeseen takaisin päätynyt amppelirocoto vaatii pari tiiltä ruukun päälle pysyäkseen pystyssä. Niin kieroon ja toispuoleiseksi se oli kasvanut kesän aikana omenapuun siimeksessä.

Niinpä nämä jäivät vain satunnaisten kasteluiden ja sateiden kasteltaviksi. Tästäkin huolimatta kukinta on ollut näihin päiviin asti runsasta ja satoakin löytyy jonkin verroin. Lieko sitten osa vaikutuksensa kasvualustoissa olleet sammaleet, biohiilet, hyötymikrobit ja mykorritsat.

13-IMG_20170929_104434
14-IMG_20170929_104442
11-IMG_20170929_104408
12-IMG_20170929_104423
15-IMG_20170929_104943
16-IMG_20170929_105025
01-IMG_20170927_215330
02-IMG_20170927_215440
10-IMG_20170929_104401

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...